English below
UM Kiinteistöt on saanut Kangasalan kaupungilta suunnitteluvarauksen Kangasalan Aseman seudulle suunniteltavalle DataPark-datakeskushankkeelle. Suunnitteluvaraus on meille merkittävä mahdollisuus ja tärkeä askel uudenlaisen aluekehityshankkeen edistämisessä Pirkanmaalla.
Suunnitteluvarauksen myötä hankealue kasvaa noin viiden hehtaarin kaavoitetusta tontista yli 35 hehtaarin kokoiseksi kokonaisuudeksi, mikä mahdollistaa hankkeen pitkäjänteisen ja vaiheittaisen kehittämisen.

UM Kiinteistöt on pitkään kehittänyt yritys- ja teollisuusalueita Pirkanmaalla, ja Kangasalan DataPark jatkaisi luontevasti tätä työtä uudessa kokoluokassa. Datakeskushanke yhdistää aluekehittämisen, teollisen mittakaavan investoinnit, energiaratkaisut ja tulevaisuuden digitaalisen infrastruktuurin.
– Tämä on erittäin potentiaalinen hanke sekä meille että Kangasalan kaupungille. Datakeskushanke luo merkittäviä työllisyysvaikutuksia rakentamisaikana ja tuo verotuloja, minkä lisäksi osa datakeskuksen tuottamaa hukkalämpöä voidaan hyödyntää kaukolämpöverkossa”, sanoo UM Kiinteistöjen hankekehitysjohtaja Liza Ageeva.
Hankkeen suunnittelu etenee vaiheittain. UM Kiinteistöt on jättänyt hankkeen ensimmäistä vaihetta koskevan rakentamislupahakemuksen ja käynyt keskusteluja sähkökapasiteettiin liittyvistä ratkaisuista Fingridin ja Elenian kanssa. Lisäksi neuvottelut mahdollisten loppukäyttäjien kanssa jatkuvat.
Toteutuessaan Kangasalan DataPark vahvistaisi Kangasalan kaupungin asemaa kiinnostavana sijoittumispaikkana suurille yritys- ja teknologiainvestoinneille.
UM Kiinteistöillä on vahva kokemus vaativista aluekehityshankkeista. Kangasalla olemme olleet mukana kehittämässä entistä Pikon Betonin teollisuusaluetta Valimon asuinalueeksi sekä toteuttaneet Asemankulman esirakentamisen ja kehittäneet aluetta. Lempäälässä meidät tunnetaan RealPark-yritysalueen sekä tänä vuonna käynnistyneen GreenPark-hankkeen kehittäjänä.
Kangasalan kaupungilta saatu suunnitteluvaraus antaa meille mahdollisuuden viedä DataPark-hanketta eteenpäin yhdessä kaupungin, verkonhaltijoiden ja tulevien käyttäjien kanssa. Olemme kiitollisia tästä mahdollisuudesta ja innostuneita siitä potentiaalista, jota hanke voi toteutuessaan tuoda Kangasalle ja koko Pirkanmaalle.
Ota yhteyttä! Liza Ageeva, Hankekehitysjohtaja +358 43 826 7610
In English:
UM Kiinteistöt Granted a Planning Reservation for Kangasala DataPark
UM Kiinteistöt has received a planning reservation from the City of Kangasala for the DataPark data center project planned for the Kangasala Asema area. The planning reservation represents a significant opportunity for us and an important step in advancing a new type of regional development project in Pirkanmaa.
With the planning reservation, the project area will expand from an approximately five-hectare zoned plot into a larger area of more than 35 hectares, enabling the long-term and phased development of the project.
UM Kiinteistöt has a long history of developing business and industrial areas in Pirkanmaa, and Kangasala DataPark would be a natural continuation of this work on a new scale. The data center project combines regional development, industrial-scale investments, energy solutions, and the digital infrastructure of the future.
“This is a highly promising project both for us and for the City of Kangasala. The data center project will create significant employment effects during the construction phase and generate tax revenue. In addition, part of the waste heat produced by the data center can be utilized in the district heating network,” says Liza Ageeva, Project Development Director at UM Kiinteistöt.
Planning for the project is progressing in phases. UM Kiinteistöt has submitted a building permit application for the first phase of the project and has held discussions with Fingrid and Elenia regarding solutions related to electricity capacity. In addition, negotiations with potential end users are continuing.
This plan for Kangasala DataPark would strengthen the City of Kangasala’s position as an attractive location for major corporate and technology investments.
UM Kiinteistöt has strong experience in demanding regional development projects. In Kangasala, we have been involved in developing the former Pikon Betoni industrial area into the Valimo residential area, as well as carrying out the pre-construction of Asemankulma and developing the area. In Lempäälä, we are known as the developer of the RealPark business area and the GreenPark project, which was launched this year. The planning reservation granted by the City of Kangasala gives us the opportunity to move the DataPark project forward together with the city, network operators, and future users. We are grateful for this opportunity and excited about the potential that the project could bring to Kangasala and the entire Pirkanmaa region.
Contact us! Liza Ageeva, Project Development Director +358 43 826 7610