UM Kiinteistöt on myynyt kaksi kiinteistöä Tampereen seudulta 30.6.2021 tehdyllä kaupalla. Kohteet käsittävät varasto-, korjaamo- ja liiketilaa, joiden vuokrattava pinta-ala on yhteensä noin 5 500 m2. Kohteet sijaitsevat Lempäälässä ja Pirkkalassa. Lempäälän kohde on valmistunut vuonna 2018 ja Pirkkalan kohde on rakenteilla ja sen on määrä valmistua loka-marraskuussa 2021.
”UM Kiinteistöt on kiinteistökehitysyhtiö ja on yhtiön tämänhetkisen strategian mukaista, että pitkäjänteisen kehittämis- ja rakennuttamistyön jälkeen näistä kohteista luovutaan ja ne saavat uuden sekä aktiivisen omistajan. Olemme tyytyväisiä, että kohteet saatiin myytyä ostajalle, joka saa myös kaupan myötä laajennettua toimintaansa Tampereen seudun vireälle talousalueelle”, sanoo yhtiön hankekehityspäällikkö Frans Ahokas
UM Kiinteistöt myi myös Lempäälän RealParkista joulukuussa 2020 solmitulla kaupalla Rusta -tavaratalolle rakennuttamansa noin 3000 m2 liikekiinteistön. Rustan sijoittuminen Lempäälän Realparkkiin on vahvistanut vilkasta yrityskeskittymää entisestään. Alueella toimii jo entuudestaan mm. Lidl, Tokmanni, Puuilo ja Real Machinery sekä lukuisia muita tilaa vievän kaupan ja autoalan toimijoita.
Lisätietoja
Frans Ahokas
Hankekehityspäällikkö
0400 123 895
frans.ahokas@umkiinteistot.fi